Pyysaari ja sen lähiseudun merenrantojen hiekkatiet on yksi lempipaikoistani Helsingissä. Sinne olen vienyt ystäviä ja sukulaisia kepeille ja vauhdikkaimmillekin lenkeille tai sitten ihan vaan nauttimaan ravintola Palma de Pyyn tunnelmasta terassilla upein merimaisemin virvoittavien juomien kera. Tällä kertaa nautimme ystävien kanssa herkulliset feta- ja lohisalaatit pelargonioiden kukkiessa keltaisen puutalon ikkunalaudoilla vanhojen iskelmien soidessa taustalla - oi mikä tunnelma! Ravintola Pyysaari on pienellä saarella, jossa on myös pursiseura (Helsingin Työväen Pursiseura, HTPS). Ravintola perustettiin olympiapurjehtijoita varten vuonna 1952, joten se täyttää 60-vuotta tänä kesänä. Ravintolassa on kesänäyttely, jonka aiheena on Helsingin olympialaiset sekä ravintolan historia. Pyysaaren lähellä samoissa upeissa maisemissa, hieman Laajasalon suuntaan mentäessä on myös upea Aino Actén huvila sekä Killingholman pieni saari, jonka pääsee kiertämään lenkkipolkua pitkin. Noissa maisemissa voisi lenkkeillä kauniilla säällä vaikka kuinka pitkään. Siellä luonnon rauhassa ei uskoisi, että on niinkin lähellä Helsingin keskustaa. Linnuntietä pitkin ei matkaa paljoa ole, Helsingin keskustan kirkontornit näkyvät hyvin ja Herttoniemen suunnalla voi nähdä metron vilahtavan.
Viikon toisella iltalenkillä (ei merellisissä maisemissa) oli ihan pakko pysähtyä nauttimaan tuoksuista ja kuvailemaan, kun tuuli toi kielon tuoksun ojan penkalta - ihanaa se on kesä vihdoinkin! Sitten tulivat vastaan syreenit ja taas kieloja, ihania saniaisrykelmiä, puolukan ja pihlajan kukat, upea ilta-aurinko ja valoisa ilta, niistä oli iltalenkki tehty :)
 |
Pyysaaresta kohti Helsingin keskustaa, keskellä kuvaa näkyy tuomiokirkon torni, kun oikein siristää :) |
 |
Kesän tuoksuja ja värejä - kieloja, saniaisia ja jotain kauniita valkoisia hentoja kukkia :) |
 |
Syreeni ja sammalkatto. |